Top Social

Vauva- ja perheruokareseptejä oman kodin koekeittiöstä

Omin sormin

6/15/2015
Meillä on viime viikkoina aloiteltu toden teolla treenaamaan sormiruokailua. Aamu- ja iltapuurot sekä ajoittain myös lounas lusikoidaan vielä suuhun vanhemman avustuksella, mutta päivän muut ateriat poju vetelee etenevissä määrin napaansa ihan omin sormin. Näyttää siis siltä, että soseiden kokkaus on täällä suunnalla radikaalisti vähenemään päin.

Naperoinen on selvästi itse erittäin innostunut sormiruokailusta. Alkuhämmennyksen jälkeen poju sai nopeasti kiinni jutun jujusta. Päivä päivältä suurempi osa annoksista näyttää jo päätyvän ihan mahaan saakka. Tosin kyllä siivottavaakin saa pieni maistelija aika tehokkasti aikaiseksi kaikkialle syöttötuolin ympäristöön.


Sormiruokailu tukee lapsen sormien ja suun motoriikan kehitystä. Naperoisen naama onkin tyytyväisessä virneessä, kun suuhun saa omin kätösin poimittua jonkin makoisan herkkupalan. Ja selvästi tyydytystä aikaasaa myös se, että voi itse valita mihin makupalaan lautaselta tarttuu. Selviä suosikkeja on jo havaitavissa. Erilaiset värit, rakenteet ja maut kiinnostavat ja innostavat - sormiruokaa syödessään naperoinen saa niihin mukavasti näppituntumaa omaan tahtiinsa.

Täällä lähdetään nyt popsimaan lounasta! 
- M

Post Comment
Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!